1. Millainen kasvi kumina on ? | Caraway Finland Skip to main content

1. Millainen kasvi kumina on ?

Kumina (Carum carvi) on porkkanan sukulainen ja kuuluu sarjakukkaisiin kasveihin. Kumina ei kuki ensimmäisenä vuonna, vaan kasvattaa vahvaa pääjuurta. Mikäli juuri on syksyllä riittävän suuri (vähintään 5 mm:n paksuinen), kukinta käynnistyy ja kasvi tuottaa satoa seuraavana vuonna. Kuminan taimi ei ole erityisen arka kylmälle, paitsi kukintavaiheessa. Kumina ei siis tuota satoa ensimmäisenä vuonna (kylvövuonna).

Kylvövuonna kuminantaimi alkaa kasvaa nopeasti keväällä. Kukinta käynnistyy ennen juhannusta. Tämä merkitsee, että kumina tuleentuu elokuun alkupuolella. Sivuversojen kukinnot tuleentuvat vähän pääversoa myöhemmin. Pääosa sadosta saadaan kuitenkin sivuversoista. Kumina talvehtii ja tuottaa satoa aina Pohjois-Suomea myöden.

Aikaisemmin kumina varisti helposti, mutta nykyään viljellään sellaisia lajikkeita kuin Rekord ja Prochan, jotka eivät varista. Tämä merkitsee että puinnin kanssa ei tarvitse kiirehtiä. Kumina menee harvoin lakoon. Kasvi kuolee tuotettuaan satoa. Kuminasta saadaan kuitenkin satoa usea- na peräkkäisenä vuonna, koska osa taimista ei ole savuttanut riittävää juurenpaksuutta kylvö- vuonna. Nämä taimet jatkavat juuriston kehittämistä antaen satoa seuraavana vuonna. Sen vuoksi kylvösiemenen määrä ja kasvuston tiheys vaikuttavat siihen, montako satoa kasvustosta saadaan.

Kuminan valttikortin muodostavat sen aromaattiset öljyt. Öljypitoisuus on keskimäärin 2-4 %. Kuminaa käytetään eniten mausteena elintarviketeollisuudessa, leivässä tai juomissa. Toisen luokan kuminasta tislataan kuminaöljyä. Sitä käytetään lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa.

Suomessa viljeltävä kumina tuottaa kansainvälisesti kilpailukykyisen satotason ja öljypitoisuuden. Keskimääräinen satotaso on 500-1000 kg/ha. Parhaassa tapauksessa on jopa tavattu lähelle 3.000 kg/hehtaarille satoja. Kuminan satotaso vaihtelee merkittävästi vuosittain.

Kuva
Kummin rot

Kummin bildar en kraftig rot som förbättrar markstrukturen. Den kan t.o.m. bli 30 cm lång.