KUINKA KUMINA PÄRJÄÄ TALVELLA? | Caraway Finland Skip to main content

KUINKA KUMINA PÄRJÄÄ TALVELLA?

Kuten useimmat ovat huomanneet, on meillä lämpimämmät talvet kuin, mitä esim. 20 vuotta sitten oli tilanne. Tämä vaikuttaa nk. syyskasvien edellytyksiin, joihin myös kumina tavataan laskea.

Ihannetilanne kuminalle olisi ”vanhanajan” talvi so., että saamme paksun lumipeitteen, jonka ansiosta lämpötila pysyy tasaisena miinuksen puolella. Tämä tila saisi jatkua mielellään koko talven, vaikkakin lumipeite sallii hieman suojasäätä välillä. Sitä vastoin on tärkeää, kun kevät tulee, että lumipeite sulaa nopeasti pois ja, että ennen kaikkea ylijäämä vesi nopeasti pääsee pois maanpinnalta. Tätä helpottaa myös se, että maarakenne on kunnossa.

Pahin kuminalle on, että se seisoo vedessä samaan aikaan, kun se on ruvennut kasvamaan. Silloin juuret kärsivät hapen puutteesta, kuminan taimet hukkuvat ja silloin saamme ns. jääpolttoa. Kumina alkaa kasvamaan jo + 5 asteen lämpötilassa.

Sitä vastoin ei ole vaaraa, jos kumina alkaa kasvamaan, kun sää on lämmin, kun vain lohkot ovat kuivia. Tällaista tapahtui 6 vuotta sitten tammikuussa. Silloin saimme erittäin korkeita lämpötiloja Suomessa ja kumina alkoi kasvamaan. Mutta sää ja pellot olivat kuivia, joten ongelmia ei esiintynyt. Kun sitten tämän jälkeen tuli taas kylmempää, palautui kumina talvilepoon.

Pahempaa on, jos sää jatkuvasti vaihtelee lämpimän ja kylmän välillä. Näin tapahtui talvella 2017, jolloin sää ylipäätään oli erittäin lämmin mutta vaihtui välillä kylmäksi. Sen lisäksi satoi, mikä johti siihen, että kuminan juuret alkoivat mädäntyä, etenkin tiheämmillä multaisilla hietamailla. Hyvillä vedenläpäisevillä mailla onnistui se paremmin.

Vaikkakin sää ei ole parhain mahdollinen kuminalle juuri nyt, niin sen ei tarvitse tarkoittaa ongelmia talvehtimisessa. Mutta epäilemättä edellytykset paranevat, kun saamme vakaamman talvisään.

Kuva
P5090015

Kuminajuuri on alkanut mädäntyä.